Sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksessa nousee esille ainakin kolme laajaa teemaa: palveluintegraatio, digitalisaatio ja valinnanvapaus. Digitalisaatio etenee riippumatta sote-uudistuksestakin. Palveluintegraation suunta on pitkälti sidoksissa sote-uudistukseen ja valinnanvapauden kehittymiseen.

Palveluiden koordinaatio, integraatio ja moniammatillinen työ ovat olleet keskustelussa pitkään ja paljon on saatu aikaankin. Uudet maakunnan kokoiset organisaatiot ovat osoittaneet, että integraatiota voi toteutaa useilla eri tavoilla. Kun koko palveluketju on yksissä käsissä, voidaan organisaatiota uudistaa integraation näkökulmasta olennaisesti.

Lupaavia esimerkkejä ovat lasten ja nuorten palvelut, joissa kutakuinkin kaikki tämän asiakasryhmän palvelut on siirretty omaan organisaatioonsa. Aiemmin erikoissairaanhoidon, sosiaalipalveluiden, perusterveydenhuollon ja kouluterveydenhuollon alaisuudessa olleet työntekijät toimivat yhteisen johdon alla moniammatillisesti.

Vastaavasti ikäihmisten palveluissa löytyy esimerkkejä, joissa organisaatiota ei ole uudistettu, mutta kuntoutuspalvelut ja kotihoito toimivat yhdessä, mutta omien johtajiensa alaisuudessa. Samoin terveyskeskuksiin on tuotu kuntoutuksen ja sosiaalialan asiantuntijoita tai mielenterveys- ja päihdetyötä ja hyvinvointikeskuksiin on koottu hyvinkin kattava joukko palveluita.

Sote-uudistus vaikuttaa integraatioon

Toteutuessaan sote-uudistuksen valinnanvapaus rajaa jossakin määrin sitä, miten integraatiota on mahdollista toteuttaa. Palvelun järjestäjän valta ei riitä määräämään, miten yksityinen tuottaja palvelut organisoi. Esimerkiksi kaikki hyvinvointikeskusten palvelut eivät ehkä voisi olla samassa organisaatiossa. Neuvottelemalla moni asia on kuitenkin mahdollista. Tästä Tampereen Tesoman malli voi olla hyvä esimerkki, kunhan kokemuksia kertyy: Tesomalla saman katon alla toimivat kaupungin palvelut, yksityiset palvelut ja järjestöt.

Palveluohjaajat, koordinaattorit ja muut vastaavat sekä tiedon integraatio sähköisillä välineillä olisivat monituottajamallissa keskeisessä roolissa. Palveluohjausta kehitetään ympäri Suomea, myös niissä organisaatioissa, joissa integraatiota tehdään moniammatillisena tiimityönä tai organisaatiota muuttamalla.

Palveluohjaus on toisaalta oma toimintonsa, nimettyine työntekijöineen, mutta toisaalta kyse on toiminnasta, jota tehdään eri organisaation osissa, terveysasemilla, mielenterveys- ja päihdepalveluissa tai sairaaloissa. Kyse ei olekaan vain uusista tehtävänimikkeistä ja tehtävistä, vaan kulttuurin muutoksesta.

Mitä palveluintegraatio vaatii työntekijöiltä ja organisaatioilta?

Oli kyse sitten mistä tahansa integraation muodosta, ensimmäinen edellytys on ajattelutavan muutos. Kun arvioidaan asiakkaan palveluntarvetta, olisi ajateltava laajemmin kuin oman profession, yksikön tai sektorin näkökulmasta hänen tarpeitaan. Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, kokonaisvaltaisesta palveluntarpeen arvioinnista ja moniammatillisesta tiimityöstä on puhuttu pitkään. Mutta kun väestö ikääntyy, paljon ja erilaisia palveluita tarvitsevien määrä kasvaa ja moniammatillisen työn tarve lisääntyy. Tiimityön ja erityisesti moniammatillisen tiimityön toimivuus ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys.

Edelläkävijäorganisaatioissakin todetaan, että palveluintegraatiossa on hyviä kehityskulkuja, mutta ollaan vielä kaukana ideaalitilanteesta. Liian usein havaitaan, että kun asiakas siirtyy terveyskeskuksesta erikoissairaanhoitoon, terveysasemalla ei enää tiedetä, mitä asiakkaalle tapahtuu. Kun asiakas palaa takaisin peruspalveluihin, kukaan ei ota koppia, kun ei edes tiedä asiakkaasta. Ajattelumallien lisäksi kyse onkin toimivasta tiedonkulusta.

Ajattelumallien ja tiedonkulun jälkeen seuraava ongelma on se, että työntekijätkään eivät aina tunne palvelujärjestelmää riittävän hyvin. Terveyspalveluissa ei tiedetä, mitä palveluita sosiaalipalveluissa on tarjolla ja toisinpäin. Asiakasta on vaikea ohjata oikealle työntekijälle, jos ei tiedetä, mitä tarjota. Yksi edellytys yhteistyölle onkin riittävä tieto ja luottamus siihen, että toinen ammattilainen osaa asiansa ja tuottaa asiakkaalle sopivia palveluita – vaikka ammattilaisten näkökulmat ovatkin erilaiset. Yhtenä keinona on nähty se, että terveysasemalle kootaan erilaisia palveluita. On helpompi tuntea palvelutarjonta, kun ammattilaisiin törmää käytävillä tai konsultaatio löytyy viereisestä huoneesta. Fyysinen läheisyys ei kuitenkaan riitä, ellei toimintaprosesseja ole suunniteltu. Vierekkäisissä huoneissa voidaan tehdä helposti aivan eri työtä.

Palveluintegraatio vaatii resursseja

Työntekijöille palveluintegraatio voi tuntua lisätyöltä ja siihen onkin löydettävä resursseja. Sairaalan vuodeosastolla asiakkaiden ohjaaminen ja opastaminen jatkohoidon suhteen ei välttämättä tuota suoria hyötyjä oman organisaation näkökulmasta. Siten kyse on todellakin uudesta, aikaa vaativasta työstä, josta hyödyn saa asiakas ja palvelujärjestelmän joku muu osa. Mikäli tämä työ tulee vain lisänä aiempaan työhön, henkilöstö kuormittuu.

Terveysasemalla integraatio sen sijaan voi tuottaa hyötyä omallekin toiminnalle. Jos asiakas voidaan ohjata suoraan oikealle ammattilaiselle tai moniammatilliselle tiimille, voidaan pyöröovisyndroomaa vähentää. Kun asiakas saa avun ongelmaansa esimerkiksi mielenterveys- päihdepalveluista, hän ei palaa hetken päästä takaisin lääkärin tai hoitajan vastaanotolle.

Asiakkaiden monialainen arviointi ja palveluohjaus tuottavat myös uusia osaamistarpeita. Kaikilla aloilla opetussuunnitelmat ovat jo täynnä ja uusia teemoja on vaikea lisätä. Useilla aloilla palvelujärjestelmä, asiakkaan monialainen arviointi ja moniammatillinen tiimityö sisältyvät opetussuunnitelmiin. Vaikka itse opetussisältöjä ei muutettaisikaan, voidaan opetusmenetelmillä vaikuttaa oppimiseen.

Lupaavia kokemuksia on esimerkiksi simulaatiopedagogiikasta ja eri ammattilaisten yhteisiä opetuskokonaisuuksia, jossa opiskellaan käsittelemällä oikeankaltaisia asiakastilanteita tai todellisia asiakastilanteita. Samalla opitaan vuorovaikutustaitoja ja toisen ammattilaisen tapaa toimia ja ajatella. Samassa tilanteessa voivat olla esimerkiksi lääkäri, sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä tai sosionomi.

Aiheesta lisää:

Miten sote-ammattilainen pärjää työn muutoksessa? Kuuntele podcast!